Opiskelupaikka = ?

Kuinka vaikeaa voi olla muka soittaa tuntemattomaan paikkaan kuulemaan tuomion asiasta, joka vaikuttaa sinun elämään hyvin paljon ? Ihan saatanan vaikeaa.

Terve vain sinne ruudun toiselle puolelle. Uskon, että tiedätte sen ihan kamalan jännityksen kun pitää odottaa tuloksia yhteishausta. Jos ette tiedä, tuutte sitten tulevaisuudessa kokemaan sen luultavemmin. Tai sitten ootte tosi itsevarmoja tai teitä ei kiinnostanut yhtään. Mie jo viime vuonna sain kokea sen pettymyksen, kun en päässyt minne halusin, en päässyt minnekkään itseasiassa. Olisin päässyt lukioon, jos vain olisin pitäny puoleni ja jankannut että tahdon sen ekaksi vaihtoehdoksi. Meiän sen hetkisen opon mielestä miun ei kannattaisi tuhlata pisteitä sillä, että laitan lukion ekaksi koska hän oli sillee "Let's face it, sun keskiarvol ei pääsis lukioon luultavemmin tuol isos kaupungis". Sain sitten tietää että olin yhteen lukioon varasial 7 koska se oli miun toka vaihtoehto ja sinne pääs viis varasialt. Ei vituttanut, ehei.

Joten loppupelissä päädyin tämän kaupungin kymppiluokalle. Kymppiluokalla käydään läpi koko yläasteen asiat yhdessä vuodessa ja sinun tarkoitus olisi sitten korottaa numerita. Jippii, todella raskasta hommaa se on. Sitten vielä kun juuri muutin tähän kaupunkiin, melkein tuntematta ketään. Eli piti hommata uuden sosiaalisen elämän. Epäonnistuin sen verran tänä lukuvuonna, että korotin vain yhtä numeroa. Mutta sentään valmistuin sieltä ihan hyvin mielin. Ja olen löytänyt aivan korvaamattomia ystäviä täältä. Hyvä me luuserit !

Kuitenkin, tämän tuomionviikon, yhteishaun tuloksista jännityksellä odottamisen joudun kokemaan uudestaan. Pitäisi soitella opiskelupaikkoihin ja kysellä, että olenko päässyt sinne tai monentena varasijalla olen. Kirjeen kanssa kun tuli vähän ongelmia ja olen unohtanut kokonaan että olenko pistänyt tämän kaupungin ystävän osoitteen vai ihan oman osoitteeni joka on sitten parin sadan kilometrin päässä. Monet ystävät sanovat minulle että kannattaa äkkiä soittaa ettei olisi liian myöhäistä. Mutta en pysty siihen kunnolla. Minua ahdistaa koko asia, pelottaa taas se, etten pääse minne haluan. Inhoan sitä, kun sinun täytyy pysyä pokkana siellä luurin toisella puolella kun sinulle kerrotaan että valitettavasti et ole päässyt tänne opiskelemaan. Opiskelupaikan saaminen on minulle tällä hetkellä tärkeää. Muut kääntelevät päätä ihmeissään ja sanovat ettei se soittaminen niin iso asia ole, kyllä mä pystyn siihen. Mutta tällä hetkellä ahdistaa aivan perkeleesti. Haluaisin vain käpertyä nurkkaan peiton ja tyynyjen kera ja itkeä siellä.

Kohtaus eräästä mangasta "Deadman's Wonderland"

Opiskelupaikka myös määrittää minulle sen, että mistä rupean sitten asuntoa etsimään. Viime vuonna pärjäsin hyvin kun opistollamme oli asuntola, jonne sitten menin. Mutta tänä vuonna ei ole sitä vaihtoehtoa. Tarviten virallisen osoitteen tähän kaupunkiin, että saisin erilaisia palveluja ja niin edes päin täältä. Ärsyttäviä asioita olen joutunut pohtimaan jo pari kuukautta. Ja stressaan niistä aivan kamalasti. Päälle vielä sitten muut henkiset heikkoudet ja siitä sitten saadaan yhteensä tämä epätasapainossa taas oleva olento. Onneksi minulla on edes jonkun verran muita tukemassa minua. Vaikka he eivät aina edes osaa tai tajua mistään mitään. Mutta arvostan todella paljon jo sitä, että he jaksavat tätä minun valitusta ja henkisiä melt downeja.

~ asuntolaelämää + yks ihana otus ~


Tätä kirjotellessa yritin kerätä rohkeutta ja uskaltaa soittaa koulujen perään. Minun onnekseni sitten uskalsin loppupelissä soittaa yhteen paikkaan, juuri siihen minne todella, TODELLA kovasti tahtoisin. Ala huulta purren odotan ja kuuntelen mitä keski-ikäinen mies minulle kertoo puhelimessa ja tunnen kuinka iso möykky nousee kurkkuuni ja silmiä kirvelee. Ei saatana, ei hitto...

En päässyt lukioon, koska lukuaineiden keskiarvo on vaivaiset 7.17. Olen kai jollai varasijalla mutta en saanut kovinkaan selkoa siitä mitä minulle kerrottiin. Olen hyvin pettynyt. Itseeni. Olen ollu kymppiluokalla missä oli mahdollisuus korottaa numeroita, mutta eeih. Vihasuru pyörremyrskyä sisällä pidätellen, sentään pääsin jonnekkin. Vaatetus- ja ompelualalle. En kyllä yhtään tiedä että mitä nyt teen mutta tämän päivän stressailut saisi kyllä riittää. Pitäsi käydä kaupassa kuitenkin kun torstaina on lähtö mahtavien tyyppien kanssa juhannusta viettämään kolmeksi päiväksi ihme paikkaan. Sekin jännittää kyllä. Mitäköhän minun pitäisi nyt siis tehdä... Kyllä tämä järjestyy, tiiän, mutta stressaan turhia ja ajattelen liian laajasti erilaisia vaihtoehtoja mitä voisi käydä. Äh, sen verran ajatukset nyt harhailee että unohdin kokonaan mitä kirjoittaa. Tää tais olla tässä. Ensi kertaan sitten ~